Mekanismi: happi, verisuonten kasvu ja siirteiden eloonjääminen

Mitä ongelmaa ylipainehappihoito yrittää ratkaista hiustensiirron jälkeen?

Siirretty follikkeliyksikkö katkaistaan verenkierrostaan ja selviää vain kudosnesteen imeytymisen varassa, eli kudosnesteestä diffusoituvan hapen ja ravinteiden turvin, päiviä kunnes uudet suonet yhdistävät sen. Tämä hapenpuutteen ikkuna on siirteiden eloonjäämisen tunnustettu heikko kohta, ja ylipainehappihoito kohdistuu juuri siihen parantamalla tarjolla olevaa happea.

Kun follikkeliyksikkö irrotetaan luovutusalueelta, se katkaistaan verenkierrostaan. Kun se on asetettu vastaanottoviiltoon, sillä ei ole omaa verenkiertoa päivinä mitattavaan aikaan. Sen ajan se selviää kudosnesteen imeytymisen varassa, eli ympäröivästä kudosnesteestä diffusoituvasta hapesta ja ravinteista, kunnes uudet suonet kasvavat sisään ja yhdistyvät.

Tämä hapenpuutteen ikkuna on tunnustettu siirteiden eloonjäämisen heikko kohta. Follikkelisiirteiden kasvuun vaikuttavia tekijöitä koskeva katsauskirjallisuus, jonka Parsley ja Perez-Meza tiivistivät, käsittelee kehon ulkopuolista aikaa, käsittelyvaurioita, kuivumista ja vastaanottokohdan olosuhteita niinä vipuina, jotka ratkaisevat kuinka moni siirre säilyy. Kaikki mikä parantaa siirteelle tarjolla olevaa happea sen ollessa vielä diffuusion varassa, puuttuu periaatteessa aitoon ongelmaan.

Tästä syystä ajatus ei ole hölmö. Se kohdistuu oikeaan ikkunaan oikealla fysiologisella muuttujalla.

Miksi hapen hengittäminen paineessa muuttaa sen määrää, joka päätyy kudokseen?

Merenpinnan tasolla kudosten happi kulkee lähes kokonaan hemoglobiinin mukana, joka on jo noin 97-prosenttisesti kyllästynyt, joten lisähapen hengittäminen lisää vähän. Plasmaan liuennut happi noudattaa kuitenkin Henryn lakia: liuennut määrä on suhteessa osapaineeseen, joten 100-prosenttinen happi 2,0–2,4 ATA:ssa moninkertaistaa sen ja plasma kuljettaa happea alueille, joihin punasolut eivät vielä yllä.

Merenpinnan tasolla huoneilmaa hengitettäessä kudosten saama happi kulkee lähes kokonaan hemoglobiinin mukana, joka on noin 97-prosenttisesti kyllästynyt. Hengitetyn happiosuuden nostaminen lisää siihen hyvin vähän, koska sitoutumispaikkoja ei juuri ole jäljellä.

Liuennut osuus käyttäytyy eri tavalla. Suoraan plasmaan liuennut happi noudattaa Henryn lakia: liuenneen määrä on suhteessa osapaineeseen. 100-prosenttisen hapen hengittäminen 2,0–2,4 ATA:n paineessa moninkertaistaa tämän osapaineen, ja liuennut osuus nousee sen mukana.

Liuenneen hapen kliinisesti kiinnostava ominaisuus on, että se kulkee plasmassa eikä punasoluissa. Plasma yltää paikkoihin, joihin punasolut eivät tällä hetkellä yllä: turvonneen kudoksen läpi, diffuusiovälin yli, alustaan jossa hiussuonia ei ole vielä muodostunut. Juuri tähän perustuu väite ylipainehappihoidon käytöstä siirteeseen, jolla ei vielä ole verenkiertoa.

Mitä ylipainehappi tekee sen lisäksi, että se tuo kudokseen enemmän happea?

Hapen kuljettamisen lisäksi ylipainealtistus synnyttää reaktiivisia happi- ja typpiyhdisteitä, jotka toimivat viestimolekyyleina ja vaikuttavat kasvutekijöiden ilmentymiseen, tulehdukseen ja verisuonten käyttäytymiseen. Tämä ajaa verisuonten kasvua vähähappiseen kudokseen ja Dongin ja Jinin mukaan vähentää paikallisten tulehdustekijöiden ilmentymistä sekä lisää hiusnystyn solujen jakautumista laboratoriokokeissa.

Thomin katsaus kannattaa lukea tässä huolella, sillä suosittu selitys ylipainehappihoidosta, "kudokseen pääsee enemmän happea", on yksinkertaistus siitä mitä tutkimus kuvaa. Hänen selityksensä sijoittaa keskeiset mekanismit reaktiivisten happi- ja typpiyhdisteiden solunsisäiseen muodostumiseen, ja nämä reaktiiviset yhdisteet toimivat viestimolekyyleina kaskadeissa, jotka vaikuttavat kasvutekijöiden ilmentymiseen, tulehdusvasteeseen ja verisuonten käyttäytymiseen.

Toisin sanoen ylipainehappi ymmärretään vähemmän kuljetusjärjestelmänä ja enemmän viestinä. Se kehys selittää useita havaintoja, joita pelkkä kuljetus ei selitä, muun muassa miksi vaikutukset jatkuvat istunnon päätyttyä ja miksi toistuvilla altistuksilla on merkitystä.

Verisuonten kasvu

Verisuonten kasvua koskeva väite on, että ylipainealtistus edistää uusien suonten kasvua vähähappiseen haavapohjaan, mikä lyhentäisi siirteen diffuusiosta riippuvaa aikaa. Tämä on mekanismi ylipainehappihoidon vakiintuneen käytön taustalla ongelmahaavoissa sekä vaarantuneissa siirteissä ja kielekkeissä, joissa Thomin kuvaama näyttö tulee pääosin eläintutkimuksista sekä rajallisesta joukosta kliinisiä tutkimuksia.

Tulehdus

Dong ja Jin ehdottivat Journal of Cosmetic Dermatology -lehteen Fanin tutkimuksesta kirjoittaessaan, että tulehdusta hillitsevät vaikutukset voivat selittää osan mahdollisesta hyödystä, ja viittasivat työhön ylipainehapen vaikutuksesta paikallisten tulehdustekijöiden ilmentymisen vähenemiseen. He raportoivat myös laboratoriokokeita ihmisen hiussekin hiusnystyn soluilla, joissa jakautuminen ja PCNA:n ilmentyminen olivat ylipainekäsittelyn jälkeen suurempia kuin verrokeissa.

Miksi ylipainehappihoidon uskottava mekanismi ei takaa parempia hiustensiirron tuloksia?

Fanin tutkimus näytti ylipainehappihoidon mekanismin tuottavan mitattavan vaikutuksen, joka ei siirtynyt lopputulokseen: varhainen irtoaminen laski jyrkästi (27,6 % vastaan 69,1 %) ja myös karvatuppitulehdus ja kutina vähenivät, mutta yhdeksän kuukauden eloonjääminen (96,9 % vastaan 93,8 %) ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Se voi heijastaa liian pientä tutkimusta todellisen eron havaitsemiseen tai irronnutta hiusta, joka olisi kasvanut takaisin joka tapauksessa.

Kaikki edellä sanottu on syy testata ylipainehappihoitoa, ei näyttöä siitä että se toimii. Tämä ero katoaa klinikoiden markkinoinnissa, ja se on yleisin yksittäinen tapa, jolla potilaita johdetaan harhaan tukihoidoista.

Fanin tutkimus on opettavainen juuri siksi, että se näyttää mekanismin tuottavan mitattavan vaikutuksen, joka ei siirtynyt lopputulokseen. Varhainen irtoaminen laski jyrkästi, 27,6 % vastaan 69,1 %, mikä sopii siihen että siirteet saivat paremman tuen hapenpuutteen ikkunan yli. Myös karvatuppitulehdus ja kutina vähenivät, mikä sopii tulehdusta hillitsevään vaikutukseen. Silti eloonjääminen yhdeksän kuukauden kohdalla oli 96,9 % ylipainehappihoidolla ja 93,8 % ilman, eikä tutkimus todennut eroa tilastollisesti merkitseväksi.

Tästä on kaksi luentaa. Toinen on, että tutkimus oli liian pieni havaitsemaan todellisen kolmen prosenttiyksikön eron, mikä on täysin uskottavaa 34 potilaalla. Toinen on, että irronnut hius olisi kasvanut takaisin joka tapauksessa, sillä siirretyn hiusvarren irtoaminen leikkauksen jälkeen on normaalia ja karvatuppi yleensä selviää siitä, joten näkyvän irtoamisen vähentäminen muutti potilaan kokemusta ensimmäisenä kuukautena muuttamatta hiusten määrää lopussa.

Molemmat luennat ovat puolustettavissa käytettävissä olevalla aineistolla. Mikään julkaistussa kirjallisuudessa ei tällä hetkellä erota niitä toisistaan.

Mikä tekisi ylipainehappihoidon mekanismista kliinisesti vakuuttavan?

Ylipainehappihoidon mekanismi muuttuisi kliinisesti vakuuttavaksi tutkimuksella, joka on riittävän suuri havaitsemaan pienen eloonjäämiseron, seuraa potilaita kahteentoista kuukauteen yhdeksän sijaan, laskee hiukset rajatulla vastaanottoalueella ja satunnaistaa niin monta potilasta, ettei pieni ero katoa kohinaan. Tätä rimaa ei ylitä yksikään neljästä julkaistusta tutkimuksesta.

Lähteet

1. Thom SR. Hyperbaric oxygen: its mechanisms and efficacy. Plastic and Reconstructive Surgery, 2011;127 Suppl 1:131S-141S. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/21200283
2. Parsley WM, Perez-Meza D. Review of factors affecting the growth and survival of follicular grafts. Journal of Cutaneous and Aesthetic Surgery, 2010;3(2). jcasonline.com
3. Fan Z, Gan Y, Qu Q, Wang J, Lunan Y, Liu B, Chen R, Hu Z, Miao Y. The effect of hyperbaric oxygen therapy combined with hair transplantation surgery for the treatment of alopecia. Journal of Cosmetic Dermatology, 2021;20(3):917-921. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/32770782
4. Dong X, Jin X. The effect of hyperbaric oxygen therapy combined with hair transplantation surgery for the treatment of alopecia [letter to the editor]. Journal of Cosmetic Dermatology, 2021. doi.org/10.1111/jocd.14131
5. Bernstein RM, Rassman WR. Graft Anchoring in Hair Transplantation. Dermatologic Surgery, 2006;32(2):198-204. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/16442039

Tämä artikkeli tiivistää julkaistua tutkimusta ja vakiintunutta kliinistä käytäntöä. Se on yleistä tiedottavaa aineistoa, ei lääketieteellistä neuvontaa, eikä se korvaa oman leikkaustiimisi antamia ohjeita. Jos heidän ohjeensa poikkeaa jostakin tässä sanotusta, noudata heidän ohjettaan.